sunnuntai 10. elokuuta 2014

Etukäteisvaraukset suoritettu eli Road Tripin suunnittelu voi alkaa



Oli vielä muutamia varauksia hoitamatta mitä etukäteen kannattaa hoitaa. Ensimmäinen oli lentokenttä hotelli Houstonissa, jossa vietämme ensimmäisen yön ennen lentoa Nevadan suuntaan. Hotelliksi valikoitui Ramada Houston Intercontinental edulliseen 44 euron hintaan.


Toiseksi kun palaamme Sin Citystä Teksasin maaperälle täytyy meidän jollain liikkuakin. Autonvuokraussivustoja vertaillessa Alamo tarjosi meille parhaan kokonaispaketin. Autoksi valikoitui Dodge Charger. 14 päivän autovuokra vakuutuksilla joissa 0-omavastuu kuihdutti lompakkoamme noin 395 euron verran. Lisäkustannuksia tulee vielä toisesta kuljettajasta 10 taalaa/päivä joka maksetaan paikan päällä. Navigaattorin vuokra olisi ollut noin 13 taalaa päivälle, mutta saimme hommattua amerikan navigaattorin ystävältäni jo täältä suomesta. Polttoaine ei myöskään kuulunut ostamaamme pakettiin. Chargerin keski kulutus on noin 11 litraa sadalle kilometrille ja jenkkilässä bensiinin hinta on noin karvan alta euron luokkaa per litra.






Houstonissa meitä odottaa perjantaina 10. lokakuuta keikkailta Scout Bar:issa, jossa esiintyy Sonata Arctica kolmen lämppärin voimin. Hotellin keikkapaikan läheisyyteen varasin concerthotels.com kautta. Kivenheiton päässä keikkapaikalta oli kaksi hotellia Budgetel Inn ja Super 8 NASA. Valitsimme Super 8:n koska Budgetelin arviota lueskellessa tuntui hotellia vaivaavan torakkaongelma. Super 8:n kuului hintaan myös aamupala. Ilmainen Wi-Fi on molemmissa. Scout Bar:iin kävelymatkaa tulee noin 700 metriä. Hintaa hotellille kertyi 170 taalaa.



Lauantai päivä on tarkoitus viettää katsemalla Houstonin nähtävyyksiä. Muutama paikka jotka ovat kiinnostuksen kohteena ovat NASA:n space center jonka kaiuttimista kuului huhtikuussa 1970 mieleenpainuvat sanat "Houston, we have problem". Toinen mielenkiinnon kohde on USS Texas sotalaiva joka rakennettiin 1890-luvulla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti